| Takaisin | Suomen Raitiotieseura ry | Finnish Tramway Society |
LINJAVÄRIT
E. Virta, J. Rauhala
Helsingin raitioteillä eri linjojen merkitsemiseen käytettiin
alusta pitäen linjavärejä, eli kullakin linjalla oli oma
tietty väritunnuksensa.
Linjavärin rinnalle otettiin käyttöön linjanumero
1.9.1926.
Päälinjojen ruuhkavuorot, jotka liikennöivät päivän mittaan eri linjoilla,
niiden sarvivalojen väriksi määrättiin 20.12.1951 mennessä otettavaksi käyttöön
vain valkoiset lyhdyt.
Samalla kaikkien varsinaisten tungosaikalinjojen (kuten 1P, 4E jne.)
sarvivalojen väriksi määrättiin myös valkoiset lyhdyt.
Linjaväreistä luovuttiin marras-joulukuun 1954 kuluessa, jonka
jälkeen on käytetty pelkkiä linjanumeroita mahdollisine
kirjainlisineen.
Erikoisten ruuhkalinjojen väreinä on aina käytetty valkeaa, eli
kilvet ovat aina olleet valkeat. Kesällä 1950
ruuhkalinjat saivat päälinjansa numeron lisäksi kirjainlisän.
Siihen saakka ne olivat käyttäneet perusnumeroa mutta kulkeneet
omia reittejään. Ainoastaan linjakilvestä oli selvinnyt, minne
vaunu on todella matkalla. Vuosien 1950-52 aikana kokeiltiin
valkopohjaisten sivukilpien sijasta oranssinvärisiä kilpiä,
joissa oli esillä kulloinenkin määränpää.
Linjat ja värit:
|
Linja 1: vihreä/vihreä ja vihreä/punainen (1) |
Linja 10: valkea/valkea |
(1) 31.8.1953-, (2) 20.12.1951-
Linjaväreistä luovuttiin marras-joulukuussa 1954. Väriyhdistelmä
vihreä/sininen ei ole ollut käytössä.
Linjavärit paloivat pimeän aikaan vaunu etu- ja takapäässä
olleissa pienissä lyhdyissä eli
sarvilyhdyissä.
Sarvivaloista päätettiin 23.2.1957, että niiden pitää näyttää vain valkoista
valoa.
(Lihavoitu teksti viittaa alla olevaan kuvaan.)
Esimerkiksi linjan 7 vaunuissa oli edestä katsottuna vasemmalla
punainen ja oikealla valkoinen valo. Niin näki jo kaukaa, minkä
linjan vaunu oli saapumassa. Toki linjanumerokin näkyi - se oli
katolla sisältäpäin valaistussa numerovalossa eli
auringossa. Päiväsaikaan värit näki etu-, sivu-
ja takakilvistä. Edessä ja takana oli
kilpitaskujen peltikilvet, joissa linjavärit
olivat selkeästi jaettuna kahtaalle (jos käytettiin kahta väriä)
sekä päälle painettuna linjanumero. Rahastajan
sivukilpi oli samoin värillinen ja siinä oli
päällekirjoitettuna päätepysäkki. Sivulla katonrajassa oli
lisäksi isot "laudat"; värilliset linjakilvet,
joista selvisi kumpikin päätepysäkki ja kenties joku tärkeä
välipaikkakin. Nämä olivat käytössä vuoteen 1948, jolloin
siirryttiin lyhyempiin, mutta muuten vastaaviin kilpiin. Uusissa
laudoissa oli keskikohdalla ympyrään (jonka halkaisija oli
suurempi kuin laudan) merkittynä linjanumero. Näitä linjakilpiä
käytettiin 1950-luvun loppupuoliskolle asti kaksiakselisissa
vaunuissa, elleivät ne liikkuneet usean linjan ruuhkavuoroissa.
Joissakin vaunuissa olivat lautojen kiinnitysraudat jäljellä
romutukseen asti.
Sivulautojen vaihto oli varsin työlästä useamman miehen
hommaa. Auringon numeroakin vaihdettaessa oli kavuttava vaunun
etuikkunalle, mutta sarvilyhtyjen värit saattoi helposti vaihtaa
vaunun sisällä olevaa rattia pyöräyttämällä. Sarvilyhty oli
itse asiassa hehkulamppu, jonka ympärillä oli värillisistä
laseista koottu rumpu.
Alla vaunu linjalla 7: punainen / valkoinen. (Värisävyt ja
fontit eivät vastaa todellisuutta.)
Vaunujen päätyjen linjanumerokilvissä oli linjavärit vain lyhyen aikaa ja vain linjoilla 2 ja 7.
Ilmeinen kokeilu tehtiin tammi-maaliskuussa 1954. Alla kyseisten kilpien kehitys kokeilun aikana.
Vuonna 1951 lakkautettiin "asemat", jolloin ne alennettiin "pysäkeiksi". Tähän saakka oli ollut käytössä nämä kaksi pysäkkityyppiä. Asemilla vaunut seisahtuivat silloinkin, kun ei ollut menijöitä eikä tulijoita. Asemat olivat yleensä tärkeiden solmukohtien tms. luona. Kuvasta käy ilmi, kuinka asema- ja pysäkkikilpiin kiinnitettiin linjanumerokilvet. "Asema" -kilpi oli punainen ja "Pysäkki" -kilpi keltainen.
